Home » Sisällissodan pikkujättiläinen by Pertti Haapala
Sisällissodan pikkujättiläinen Pertti Haapala

Sisällissodan pikkujättiläinen

Pertti Haapala

Published 2010
ISBN :
Hardcover
502 pages
Enter the sum

 About the Book 

Vuoden 1918 tammikuussa alkoi sisällissota, jossa sai surmansa noin 37 000 suomalaista. Aina toukokuuhun saakka kestänyt sota on vaikuttanut monin tavoin suomalaiseen yhteiskuntaan.Aiheen johtavat asiantuntijat avaavat kirjassa sisällissodan kulkuaMoreVuoden 1918 tammikuussa alkoi sisällissota, jossa sai surmansa noin 37 000 suomalaista. Aina toukokuuhun saakka kestänyt sota on vaikuttanut monin tavoin suomalaiseen yhteiskuntaan.Aiheen johtavat asiantuntijat avaavat kirjassa sisällissodan kulkua ja sen syttymiseen johtaneita syitä tuoreimman lähdeaineiston valossa – kiistanalaisia kysymyksiäkään väistämättä. Keskeisten sotatapahtumien ohella artikkeleissa käsitellään mm. punaista ja valkoista terroria, vankileirejä, sotaorpoja, naisia sodassa, jääkäreitä ja suojeluskuntia, työväenliikettä, hautaustapoja ja muita muistamisen perinteitä sekä sodan vaikutuksia Suomen valtiomuotoon ja kulttuuriin. Kantavana periaatteena on ollut antaa uusi, puolueeton kokonaiskuva sodasta ja sen seurauksista.